sunnuntai 27. marraskuuta 2016

1. ADVENTTI


Huh, taas on ollut pitkä tauko, mutta kohta hellittää. Viikonloppuna oon stressannut, itkenyt ja nauranut. Oon ahdistunut koulujutuista ja miettinyt, että selviinkö mä tästä kahden viikon rupeamasta. Enköhän mä selviä! Tänään on jo ensimmäinen adventti, ja siksipä sytytin jo heti aamusta kynttilät palamaan. Huomisen tentin eteen mä en voi tehdä enää juurikaan mitään, sillä en mä pysty enää tähän aikaan oppimaan uutta. Taidanpa mennä saunaan ja koittaa rentoutua siellä. Ei se liikaa stressaamalla ainakaan parane. Ihanaa ja rentoa sunnuntai-iltaa sulle♥ Nähdään joulukuun ensimmäisenä ;)



torstai 17. marraskuuta 2016

BLOGIEN ESITTELY OSA 2

Uutta lukemista etsimässä? Tulit ihan oikean postauksen kimppuun, sillä tässä olisi jälleen linkkaa blogisi postauksen antimia viiden blogin voimin. En tässä postauksen alussa höpöttele sen enempää kuulumisia, vaa ne löytyvät postauksen lopusta. Nyt mennään suoraan asiaan, eli blogien esittelyihin!

Jennyn blogi onkin mulle ennestään tuttu, sillä olemme samassa blogitiimissä, jonka Jenny itseasiassa pisti alulle! :D Täältä löytyy muun muassa paljon maisema- ja keikkakuvia, ja no ylipäätään kuvia monenlaisista kohteista. Hyvää inspiraatiota, jos mietit kuvauskohteita! On myös rehellisiä kuulumisia sekä ajatuksia, ja niitä tasapainottamaan on sitä kevyempää sisältöä. Kevymmästä sisällöstä pitää huolen esim. blogivinkit, positiivisuuspostaukset, ja postcrossing. Noi tietysti vain esimerkkeinä, sillä monipuolisuus on myös Jennyn blogia kuvaava sana. ;)

Johanna on yksi mun parhaista ystävistä, joten esittelen enemmön kuin mielelläni hänen bloginsa!♥ Monipuolista lifestyleä olisi täälläkin tarjolla, ja sehän passaa meikäläiselle! Postauksia on kyllä aina kauneudsta sisustusjuttuihin, sekä ihan basic kuulumispostauksia, joista mä tykkään henk.koht. todella paljon blogissa kuin blogissa! Suuressa osassa ovat myös terveellisiin elämäntapoihin liittyvät postaukset, eikä niitä mun mielestä voi lukea liikaa, eihän? Mä oon monet hyvät tuotteet, reseptit ja vinkit poiminut talteen Johannan blogista!

Marian blogi on melko tuore tapaus, mutta alku on oikeesti todella lupaava, sillä ulkoasu on upea sekä selkeä, teksti sujuvaa ja kuvat hyvälaatuisia! Peruspilarit ovat siis ehdottomasti kunnossa. Tykkään Marian rennosta ja eloisasta kirjoitustyylistä, joka tuo postauksiin hauskuutta ja rentoutta. Jos olet monipuolisuuden ystävä, niin Marian blogi kannattaa ehdottomasti kurkata, sillä blogista löytyy esim. kauneusjuttuja, reseptejä ja matkustuspostauksia. Tykkään lukea myös faktapostauksia ja sitä niin sanottua arkistahöpöttelyä, ja molempia kyllä löytyy! 


Kuviakin kiinnostaa
Mä luen harvoin blogeja, jotka keskittyvät vain yhteen genreen, mutta Lean valokuvausblogi on ehdottomasti poikkeus tähän käytäntöön. Lean blogi on monipuolinen, sillä sieltä löytyy kuvia eläimistä, maisemista, luonnosta, ihmisistä jnejne. Hänen blogia selaillessaan ei voi muuta kuin katsella suu auki noita upeita kuvia!♥ Haha mä oon kateudesta vihrä, sillä hänellä on sama kamera kuin mulla, mutta kuvat ovat parempia x100. Lean blogista löytyy myös monenlaisia valokuvausvinkkejä ja muutenkin valokuvaamiseen liittyviä postauksia. Suosittelen lämpimästi, että käyt kurkkaamassa jos valokuvaamisessa kehittyminen yhtään kiinnostaa.

























Revontulipalo
Kyllästyttääkö jo sana monipuolinen? Toivottavasti ei, sillä tässä olisi taas yksi blogi, jossa aiheet vaihtelevat laidasta laitaan. Lindan blogissa on ollut viime aikoina paljon matkustusjuttuja, sillä hän oli au pairina Englannissa, joten jos ne hommat kiinnostavat, niin täältä kyllä löytyy siihen liittyvää juttua. Revontulipalo pitää sisällään kuitnkin niin paljon muutakin, sillä Linda jakaa blogissaan mm. reseptejä, positiivisuutta ja ajatuksiaan. Lindan kirjoitustyyli on aivan ihana, joten varsinkin pohdiskelevat postaukset ovat mun makuun! Mä tykkään siitä, että Lindan blogi ei oo materialistinen, vaan hyvä fiilis tulee aivan muusta!

Vitsit mikä tauko tässä onkaan taas tullut, mutta viime viikonloppuna en ehtinyt ruutua tuijotella. Menin melkein kahden kuukauden tauon jälken porukoille, joten siellä mentiinkin sitten pitkin maita ja mantuja melkolalla minuutti aikataululla. :D Nyt tää viikko on mennyt pitkälti koulujuttujen parissa, sillä deadlinet ja tentit ovat aivan tossa nurkan takana. Apuaa! Sanon nyt jo etukäteen, että tää marraskuu tulee olemaan hiljaisempi, sillä koitan valmistella joulukuuksi hieman erikoisempaa settiä tänn blogiin, ja se vie lähes kaiken ajan, joka multa koulujuttujen jälkeen jää jäljelle. Koitan kyllä kirjoitella postauksia, mutta niitä tulee nyt loppukuu hieman hitaammalla tahdilla.


keskiviikko 9. marraskuuta 2016

LOKAKUUN SUOSIKKEJA

Että sellainen keskiviikko. Jokainen on luultavasti kuullut, että mitä tuolla Atlantin toisella puolella kävikään. Mun ensimmäinen reaktio aamulla oli se, että nappasin puhelimen käteen ja näpyttelin itseni äkkiä IS.n sivuille ja no siellähän se komeili. Noh ei kuitenkaan anneta jenkkilän uutisten masentaa liikaa, vaan siirrytään kivempiin juttuihin. Nyt ois vuorossa mun lokakuun suosikkeja!

Kerroikin aiemmin, että oon ihan koukussa tuorepuuroihin ja oon edelleen. Tuorepuuro on edelleen mun jokaisen aamun herkku, joten sen vuoksi se on ehdottomasti nostettava kuukauden suosikkeihin!♥ Niin helppoa, hyvää ja nopeaa! Jaoin muuten täällä yhden mun lempparireseptin!
Pakko mainita sen verran, että toi takana oleva sisustustaulu on Oonan lähettämä yllätyspaketti mulle. Mun päivä piristyi kertaheitolla, sillä mulla ei ollut mitään tietoa tosta, sillä ei mulla ollut ollut siinä mitään merkkipäivää tms, jonka vuoksi oisin tommosen niin sanotusti ansainnut. Hihih toi oli vaan ihana yllätys♥


Toinen suosikki onkin sitten hieman harvinaisempi ilmestys täällä mun blogin puolella, nimittäin pleikka! Ollaan nyt loka- ja marraskuussa pelailtu Aapelin kanssa pleikkaa, ja varsinkin tota COD:ia on tahkottu menemään. Myös Diabloa on pelailtu, mutta joskus tommonen räiskintäkin on paikallaan :'D


Lokakuun suosikeista ei todellakaan sovi unohtaa tätä kirppislöytöä! Kävin lokakuun alussa pitkästä aikaa kirppiksellä ja iskin silmäni noihin kenkiin. Ne tuntuivat hyviltä jalassa, eikä hinta todellakaan kirpaissut, sillä hintaa tolla kenkäparilla oli 2.40€. Mietin jonkin aikaa noiden ostamista, mutta onneksi ostin, sillä ilman noita oisin kyllä pulassa nyt kun tänne Tampereellekin on saatu lunta! Mulla ei nimittäin ole täällä vielä yksiäkään talvikenkiä :D Noi ovat olleet just passelit ilmojen kylmetessä ja vähäisessä lumessa tepasteluun. Onneksi saan tänä viikonloppuna talvikengät tänne!

+1 Huulikiillot! Oon nyt käyttänyt mun vanhoja huulikiltoja loppuun ahkerasti, sillä niitä on niin helppo lisäillä huulille pitkin päivää. Valitettavasti kaikki mun huulikiiltokuvat epäonnistuivat, ja päätin sitten luovuttaa niiden suhteen.

Mitä suosikkeja teillä oli lokakuussa? Entä ootteko tehneet viimeaikoina hyviä kirppislöytöjä? :)


lauantai 5. marraskuuta 2016

TIIMIPOSTAUS: JUST ANOTHER WEDNESDAY

Ihanaa, ihanaa, ihanaa!♥ Tänne Tampereelle on tullut yön aikana lisää lunta, eli nyt oman mittapuuni mukaan ensilumi on laskeutunut maahan! Täällä tosiaan tuli alkuviikosta muutamama lumihippunen, mutta ne eivät värjänneet nimeksikään maata, ja katoinkin kateellisena kuvia Etelä- Suomen masemista. Nyt kun hörppään kahvikupista glögiä ja katson ulos, niin on kyllä niin ihanan talvinen fiilis <3 Tän postauksen tiimoilta palataan kuitenkin hiukan taaksepäin, sillä kuun ensimmäinen lauantai tietää tiimipostausta, ja tämän kerran aihe olisi my day! Päätettiin toteutta tää vapaalla tyylillä, eli jokainen toteutti myday postauksen valitsemallaan tavalla- mä teen perinteisesti. Olisi ollut ihanaa kuvata video, mutta 1) aattelin, ett mun päivä on melko tylsä, vaikka loppujen lopuksi siitä olisikin saanut videon ja 2) mä en osaa kuvata videota, saatika editoida, eikä mulla oikein ollut aikaa lähteä opettelemaankaan.

Mun mielestä on hauska katsella, että miten erilaisia meidän keskiviikko päivät ovat olleet! Tervetuloa kuitenkin lukemaan mun keskiviikosta! Otahan hyvä asento ja vaikka kuppi glögiä♥



8:25 Herätys soi, mutta en jaksa vielä nousta, sillä mikäs tässä vapaapäivänä makoillessa.

8:45 Aapelin herätys soi, joten päätän herätä samaan aikaan, jotta pääsen äkkiä päivän pakollisen askareen kimppuun.

8:57 Siirryn sohvalle koomailemaan hetkeksi ja hautaudun vielä hetkeksi peiton uumeniin.

9:10 Noniiin kone auki, ja open office laulamaan, sillä mä ajattelin saada esseen valmiiksi enne iltapäivää. Elikäs essee kielenhuollosta ripauksella omaa näkökulmaa. Kuulostaa ihan mahtavalt kauhealta.

9:33 Kahvit porisemaan, sillä ajatus takkuaa niin paljon kun en oo vielä kumonnut aamukaffia alas kurkusta.

9:51 Jes! Kohta mulla onkin jo sivu tehtynä- okei puoli sivua.

11:11 Oijoi miten voin olla näin pihalla esseen kirjoittamisesta? Mikä näkökulma? Entä jos mulla ei oo mitään mielipidettä /näkökulmaa kielenhuoltoon ja se kehittymiseen? Apua!

11:56 Pieni katkos taas ajatuksen juoksussa, ja kirjoitus taukoaa hetkeksi. Eiköhän tää tästä kuitenkin valmistu!

12:09 Pakko saada aamupalaa. Oon ihan unohtanut aamupalan, sillä oon näpytellyt esseetä eteenpäin ihan hurjalla vauhdilla. Nyt on kuitenkin ansaitun tauon vuoro, ja käytän sen kavereiden kanssa jutteluun. Pakko nollata aina välillä.

13:03 Noniiiiin nyt alkaa olla valmista. Vielä viimeinen silaus ja....

13:11 Se ois siinä! *pyyhkii hikipisaran otsalta* Ensimmäinen versio olkoon valmis. Oikoluen sen myöhemmin läpi, sillä nyt ei vaan kertakaikkiaan pysty.




13:47 Päätänkin lähteä käymään keskustassa. Siivoilen nopeesti olohuonetta, ja teen pikaisen meikin. Kerrankin saa rauhassa meikkailla ja vielä luonnonvalossa!

14:24 Jaaa bussi sujahtaa nenän ohitse kolme minuuttia aikataulusta edellä.

14.33 10 min seur....eikun oho sieltä tuleekin jo seuraava bussi?. Se tosin on joko 10 min liian ajoissa, tai sitten se on kuutisen minuuttia myöhässä....

14:36 Bussin ovet reistailevat, ja se liittyy kai jotenkin paineisiin? Kuski sammuttaa bussin hetkeksi, mutta ei auta. Onneksi mulla ei oo kiire.

14:57 Ensin pikaisesti Koskikeskukseen.

15:03 Noniiin nyt on puhki kulutetut housut viety kierrätettäväksi Seppälään.  Sitten suuntana Ruohonjuureen. (Kävin tosiaan shoppailemassa noita edellisen postauksen tuotteita sieltä)

16:05 Huh kylläpäs meni pitkään Ruohonjuuressa. Seuraavaksi Sokokselle.

16:15 Tyhjin käsin pois, sillä eipä ollut mitään saippuakuppeja Sokoksen kotiosastolla

16:31 Suomalaisessa kävin kattomassa paketti- ja joulukorttitarvikkeita, mutta sieltäkin tyhjin käsin kohti Indiskaa.

16:45 Kävelen kohti bussipysäkkiä ja mietin, että miten yhden saippuakupin löytäminen voi olla näin hankalaa.

17:08 Laitan teeveden porisemaan, ja luen esseen vielä kertaalleen läpi. Jotenkaan ei enää haluais lukea tota tekstiä läpi, sillä se on kyllä sellaista soopaa että huh huh.




18:05 Nyt olisi aika syödä päivän ensimmäinen ateria, joka on mifunesea! Hups, tänään on taas toi ruokalu mennyt ihan plörinäksi, eikä säännöllisyydestä ole tietoakaan. Safkan jälkeen on pakko vaihtaa kiristävät housut rentoihin lökäreihin.

19:14 Ilta on pimentynyt, joten päätän sytyttää muutaman kynttilän. Käyn laittamassa pyykit pesukoneeseen, ja takaisin tullessani huomaan, että tuikut ovat palaneet loppuun. Loistavaa...Ei oo enempää tulitikkuja, joten kyntilät jäävät tänään sytyttämättä.

19:50 A tulee töistä kotiin!! Mulla on taas siivousvimma päällä, joten puunaan kämppää paraatikuntoon. Jotenkin innostun siivoamisesta aina illalla.

20:25 Teen hetken aikaa koneella blogijuttuja ja palautan esseen.

20:33 Nyt on aika ottaa rennosti, sillä katseluun pääsee Huonosti käyttäytyvät miehet! Aivan loistavaa, hieman kaksmielistä, huumoria suoraan 90- luvun alusta. Kyseessä on  siis brittikomedia, jonka tuokkarit A onnistui pitkän metsästämisen jälkeen saamaan käsiinsä!



21:34 Sitten olisi vuorossa jakso Californicationia. Haha onpas tää ilta nyt tv.n täyteinen!

22:12 Edellisessä postauksessa esitelty Konjac-sieni pääsi ensimmäisen kerran testiin. Fiiliksiä voit lukea täältä ;)

22: 46 Nyt on meikit putsattu ja sieni testattu, eli aika suunnata sänkyyn lueskelemaan kirjaa. Aloitin uudestaan Cassandra Claren Varjojen kaupungit sarjan, ja se on edellen koukuttava!

23: 33 Jaaa aika laittaa valot pois ja mennä nukkumaan.

Ainiin meidän tiimi pieneni tuossa about viikko sitten yhdellä, kun yksi tiimiläisistä totesi, että hänen bloggaamisensa saattaa jäädä joksikin aikaa. Tiimissä oleminen kuitenkin sitoo ainakin jollain tasolla, joten ymmärrän kyllä hyvin hänen päätöksensä :) Mutta joo ennen kuin unohdan, niin tossa olisi nyt ne muidenkin tiimiläisten postaukset! :)








torstai 3. marraskuuta 2016

UUTTA LUONNONKOSMETIIKKAA

Eikö vaan, että aina kun huomaat yhden kosmetiikkatuotteen loppuvan, niin ei mee montaakaan päivää kun seuraavakin purnukka tyhjenee. Mulle kävi noin viime viikolla, joten ei siinä muukaan auttanut kuin suunnata kosmetiikkaostoksille. En toki väitä meikkien ostelun olevan tyhmää puuhaa, ;) Ainoas miinus siinä on se, että rahaa saattaa palaa melko reippaasti.

Mulla onkin meneillään pieni mutta kauan kestävä projekti. Siirryn nimittäin tuote tuotteelta luonnonkosmetiikan pariin, joten siitä syystä meikkishoppailu Ruohonjuuressa ei kuulostanut ollenkaan huonolta ajatukselta ;) Tässä postauksessa tulee nyt tuotteiden esittelyä ja ensimmäisiä fiiliksiä tuotteista, eli jos ne kiinnostavat niin kannattaa jatkaa lukemista!
Mitäs tuumaisit, jos tekisin tästä aiheesta hieman kattavamman postaukseen, jossa mä kertoisin hieman syitä tälle projektille ja muutenkin pohtisin tätä aihetta enemmän?



























Dr. Hauschka, Soothing Cleansing Milk, Ruohonjuuri
Mun Mádaran putsari loppui, joten lädin metsästämään uutta tuotetta sen tilalle. Ruohonjuuressa sattui olemaan tää Dr. Hauschkan putsari alennuksessa, joten nappasin sen mukaan, sillä kympin hinta oli ihan kohtuullinen, eikä keventänyt kukkaroa ihan tolkuttomasti. Pitkästä aikaa testiin pääsi jokin muukin putsari kuin misellivesi. Mä koitin tota ensin ihan vain silleen, että levitin ton kosteille kasvoille, hieroin sormilla ja sitten huuhtelin lämpimällä vedellä. Kasvovesi+vanulaput kuitenkin paljastivat, että toi ei ollut hyvä käyttötapa. Nimittäin heti sen jälkeen kun aloin käyttämään tota, niin nassuun ilmestyi pitkästä aikaa epäpuhtauksia. Lukaisin käyttöohjeet, ja niissä sanottiin, että emulsio pyyhitään kasvoilta joko vanulapuilla tai sienellä. Pari seuraavaa päivää pyyhin vanulapuilla, ja silloin meikki lähti ihan ookoosti pois, mutta pieniä epäpuhtauksia on edelleen. Mä en kuitenkaan oo enää mikään vanulappujen suurin fani, sillä puuvillan tuotanto on Rinna Saramäkeä lainaten "suurin yksittäinen ekokatastrofi"

Jostain syystä en löytänyt tätä samaista putelia Ruohonjuuren nettisivuilta, joten siksi tossa ei oo hintaa. Mä itse maksoin siitä about kympin, sillä se oli tarjouksessa.



























Konjac Sponge kasvosieni, Ruohonjuuri, 9.80
Siksipä mä päätin shoppailla jälleen kerran Ruohonjuuressa, ja testiin pääsi tää Konjacin puhdistussieni. Kysyin myyjältä vinkkejä tän käyttöön ja nappasin tän mukaani, sillä tää tuntui olevan just oikee kaveri tolle Dr. Hauschkan putsarille. Pussin takana on selkeät käyttöohjeet, joten en niitä sen kummemin selitä. Halutessasi voit kurkata ne myös täältä.
Mä siis käytin tota vanulappujen sijasta, eli levitin ensin kasvoille putsarin ja sitten kävin sienellä kasvot läpi pyörivin liikkein. Putsin jälkeen huomasin, että sieneen ei jäänyt yhtään meikkiä, ja se herätti mun epäilykset. Pyyhin kokeeksi kasvot kasvovedellä ja huomasin, että meikkiä irtosi vielä reippaasti!

En kuitenkaan lähtisi tuomitsemaan tota sientä hutiostokseksi, sillä mun kasvomeikithän eivät ole luonnonkosmetiikkaa. Luonnonkosmetiikkaputsarit eivät tehoa yhtä hyvin synteettisiin meikkeihin, joten ei tosta nyt ihan suoria johtopäätöksiä voi vetää. Mä en osaa vielä antaa mielipidettä siitä, että miten noilla yhdessä saa luonnonkosmetiikat pois nassusta, mutta ainakaan mun käyttämiin synteettisiin meikkeihin toi kombo ei pure.
Mutta tykkään tosta sienestä ihan sellaisenaaan! Oon ensin putsaillut meikit pois vanulappujen avulla, ja sitten käynyt kasvot läpi sienellä♥ Kasvoista tulee jotenkin tosi pehmeet, ja puhdistuneet ilman kovaa hankausta. Toi nimittäin sopii herkälle iholle, ja siksipä uskalsin ottaa sen testiin, vaikka mun nassu onkin tosiaan todettu herkäksi couperosa ihoksi. Liikaa hankausta tulisi välttää, mutta toi sieni on kyllä niin pehmeä käytössä että♥




























Benecos, Multi Effect ripsiväri, Ruohonjuuri, 9.60€ 
Sitten ois vuorossa mun ensimmäinen luonnonkosmetiikkaripsari never ever! Oikeastaan tää on mun ensimmäinen luonnonkosmetiikkameikki, sillä oon päässyt tossa mun projektissa vasta alkuun. Se huomio jonka tein ripsareita shoppaillessani, oli hinta, sillä todella monien ripsareiden hinta pyöri siellä kahdenkympin tienoilla!? Mun makuun se kuulosti aika kalliilta, joten etsin kaupan halvimmat ripsarit eli nää Benecosin. Oon laittanut tätä kahtena päivänä, joten tää arvio tulee nyt siis niiden käyttökertojen perusteella.

1) Tää ei oo vedenkestävä, joten siitä pientä miinusta. Toisaalta en tiedä, että onko mikään luonnonkosmetiikanripsari vedenkestävä. Tiedätkö, että onko sellaisia?

2) Tää antaa todella luonnollisen lookin, eli tällä ei tuu mitään ripsiviuhkaa, mutta toisaalta mä sellaista niin kaipaakaan, joten siltä osin toi on mulle ihan passeli.

3) Mulla jäi ensimmäisellä kerralla ripset jotenkin yhteen, eli jotenkin se erottelu meni mönkään. Toki noita harjoja on erilaisia, joten voi johtua ihan siitäkin. Toisella kerralla ns. niistin sitä harjasosaa sinne pulloon, jolloin harjaan jäi vähemmän väriä. Tää auttoi siihen, että ripset eivät menneet niin pahasti yhteen, 

4) Tähän toi Dr. Hausschkan putsari puree kuin unelma, eli uskallan veikata, että myös muut luonnonkosmetiikat irtoaavat hyvin! Benecosin ripsarit pääsevät ainakin toistaiseks vakkarijäseniksi mun meikkipussiin, mutta testaan kyllä heidän muitakin ripsareitaan.


























Lavera, vervain- lime Body lotion, Ruohonjuuri, 13.50€
Tämä on jo aiemmin ostettu, mutta totesin, että helppohan se on yhdistää tähän postaukseen, kun muutenkin on luonnonkosmetiikkaa esittelyssä. Ton tuoksu on jotain niin hurmaavaa, että voisin nuuskia putelia päivät pitkät!♥ Mulla oli pieniä epäilyjä luonnonkosmetiikan vatalovoiteita kohtaan, sillä olin muutamastakin blogista lukenut niiden huonosta imeytyvyydestä. Tän kanssa ei kuitenkaan ainakaan mun kohdalla ole pelkoa siitä, sillä toi imeytyy hyvin, plus tuoksu jää leijailemaan nenään vielä hetkeksi aikaa! 


























Flow kosmetiikka, olut & muna shampoopala, Ruohonjuuri, 10.50€
Mun shampoo ei vielä loppunut, mutta päätin ennakoida ja ostaa tän Flow kosmetiikan shampoopalan testiin. Oon makustellut ja mutustellut tän palan ostamista jo kuukausien päivät, sillä oon monestakin lähteestä lukenut arvosteluja tähän liittyen. Arvostelujen perusteella on saanut tästä todella hyvän kuvan, joten mun odotukset tämän suhteen ovat melko korkealla, enkä kyllä malta oottaa sitä, että tää pala nyt pääsee sitten testaukseen. Mietin jonkin aikaa tän palan ja ruskeille hiuksille tarkoitetun palan välillä. Päädyin kuitenkin tähän, jota kuvaillaan ryhdistäväksi hennoille ja veltoille hiuksille. Mun hiukset kaipaavat ehkä hitusen ryhtiä, joten katsotaan miten käy. Kerron tottakai sitten fiiliksiä tästä palasta, kunhan tää on ollut mulla käytössä jonkin aikaa.

Tossapa oli mun uusimmat kosmetiikkaostokset, ja siis voi vitsit mä oikeesti toivon, että vähään aikaan ei tarvitse ostella meikkejä, sillä se tulee äkkiä kalliiksi :D Varsinkin tälleen kerta rysäyksellä! Onko joku näistä tuotteista sulle ennestään tuttu, vai olivatko kaikki aivan uusia tuttavuuksia?